Lupasin teille postailla hieman sisustusaiheista juttua vielä tällä viikolla ja tässä se tulee. Ensimmäisenä olin aikonut kirjoittaa vallan muusta, mutta sattuipa niin, että juuri tällä viikolla koti koki muutoksen, joten otetaanpa se astialle.
Muutoksen kohteena oli ruokatila, sekä olohuone. Olohuoneessa emme juurikaan muuta muuttaneet, kuin vaihdoimme kattolampun mustaan kruunuun, joka oli aiemmin eteisessä, ripustimme mustakehyksisen peilin (Bauhauista) seinälle, vaihdoimme sohvaan vaaleanpunaisen päällisen (Ektorp), joka kutsuu nyt unelmoimaan sen pehmeään huomaan, sekä hankimme rahin sohvan kaveriksi.
Ruokatilan puolella muutos oli suurempi. Meillä oli aiemmin ruokakalusto 6 hengelle, mutta koska meillä asustaa vain kaksi aikuista ihmistä olemme havainneet tuon kaluston meille liian suureksi ja tilaa vieväksi. Näin ollen pitkän harkinnan jälkeen päätimme luopua rakastamastamme kalustosta ja antaa tilaa uudelle tilalle, uudenlaiselle kodille. Meille.
Toimme tilaan yläkerran työhuoneesta Ikean PS-lipaston ja sen päälle laitoin eräästä marketista aiemmin löytämäni valokuvakehyksen, vaaleanpunaisen lasipullon, pienen maljakon ja lasikasvihuoneen vai miksi sitä kutsuisin. Ruokapöydän tuolit on Ikeasta, sekä myös sieltä poistonurkasta löysin juuri tarpeisiimme sopivan 75cm pöydän. Alunperin lähdin etsimään pyöreää tai neliön mallista pientä pöytää, joten kun sattumalta tämän näin, niin voitte kuvitella miten suupieleni vääntyivät hymyyn ja silmät alkoivat loistaa!
Tila saattaa monesta näyttää kolkolta, mutta pidämme siitä avaruudesta, joka siinä nyt vallitsee. Aiemmin tuntui, että hyvä kun pöydän ohi mahtui kulkemaan ja sitä jotenkin vaistomaisesti aina varoi. Nyt kun aamulla herään ja menen alas juomaan aamukahvia on olo kun mökille astuisi. Mahtavaa :D Jos mökkifiiliksen saa aikaan näin helposti taitaa mökkihaaveeni tällä erää jäädä. Niin tosiaan..en ole tainnutkaan teille mainita aiemmin, että olen aina mökistä haaveillut, mutta jätetään se haaveilu joksikin seuraavaksi kerraksi..
Näissä tunnelmissa haluan toivottaa teille kaikille oikein valoisan lämmintä Ystävänpäivää <3





















































Viimeisimmät kommentit