Näin kesällähän on ihana istuskella pihalla ja nauttia kauniista ilmasta. Pihalle vietävä viltti on monelle varmasti tuttu kaveri ja sellainen kuuluukin olennaisena osana kesään.
Pienenä otinkin aina viltin fillarin tarakalle mehupullon kanssa ja suuntasin beachille nauttimaan upeasta säästä. Nykyisin matka suuntautuu usein takapihalle/parvekkeelle, joihin olenkin halunnut luoda kesäisin mahdollisimman houkuttelevat tilat, jotta viihtyvyys olisi taattu.
Käytetään toki tekstiilejä muutenkin ulkona kuin vain viltin muodossa. Puutarhakalusteiden päällä käytetään pehmusteita, istuintyynyjä tuodaan tuoleiksi, ja toki kankaita voi käyttää ulkona jopa jakamaan terassitilaa, antamaan näkösuojaa tai viilentämään vaikkapa auringonpaahteelta esimerkiksi sermin/verhon muodossa. Kankaita käyttäessä on hyvä muistaa se, että kangas saattaa päästää väriä märkänä, joten siinä mielessä kannattaa miettiä miten kankaita ulkona käyttää. Myöskin mahdollinen kutistuminen/venyminen on hyvä ottaa huomioon ulos kangasta valittaessa.
Viime kesänä suunnittelin tekeväni parvekkeelle prinsessakatoksen valkoisesta liehuvasta kankaasta, mutta jostain syystä se unelma jäi toteutumatta. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tuo haave tänä kesänä toteutuisi ja singeri alkaisi laulamaan ja sinne sellaisen saisin ;)
Alle keräsin muutamia kesäisiä tuotteita IKEA:n valikoimasta. Kertokaahan mitä niistä pidätte :) Kuvissa linkit suoraan tuotesivulle.
Grenö tyynyt/lattiatyynyt (eri värejä)
Ramsö aurinko varjo (eri värejä) ja Solig kärpäslätkä
Solig verkko (tämä voisi hyvin toimia prinsessakatoksena partsilla ;)
Vänö lepotuoli (muovirottinkia, värit punainen ja vihreä) ja Blankö jakkara
Kuvat ja lähde: IKEA



Minä en nyt oikein innostunut noista Ikean tuotteista. Olen tainnut jotenkin vieraantua Ikean tyylistä, kun en ole päässyt käymään myymälässä vuosi kausiin.
Sinun parvekkeesi sisustus sen sijaan kiinnostaisi kovasti... ;)
Kirjoittanut: Anu | 24/05/2009 klo 21:36
Anu: Ei sitä aina voi lämmetä :)
Voin laittaa kesällä jotakin kuvia terassista/partsista, jos sinne jotakin kivaa virittelen. Muutoin siellä lähinnä on vain kovapuiset kalusteet eikä juuri muuta. "Katsotaan mitä tapahtuu" ;)
Kirjoittanut: Nia | 25/05/2009 klo 00:00
Yhtä lailla kuin siitä verkkokeinusta, niin haaveilen joskus nukkuvani ulkosalla tuollaisen prinsessakatoksen suojissa... Siis joskus heinä-elokuun lämpimillä kait ;-D
Kirjoittanut: Mags | 25/05/2009 klo 09:42
Mags: Kyllä tuolla nyt jo tarkenee ainakin näillä ilmoilla toistaiseksi ;)
Verkkokeino...se kuulostaa jännittävältä!
Kirjoittanut: Nia | 25/05/2009 klo 09:45