Olemme miettineet muutamaankin kertaan, että miltä pieni olohuoneemme näyttäisi, jos kääntäisimme huonekalut toisinpäin ja siirtäisimme telkkarin toiselle seinälle. Eilen aamulla 11 asia otettiin jälleen puheeksi, tällä kertaa mieheni toimesta ja siitähän se kaikki sitten lähti. Täältä voitte kurkata miltä tila näytti ennen muutosta.
Ensin käänsimme sohvan toisinpäin, takaosa kohti keittiötä, jotta se rajaa erillisen olohuone/ruokailutilan, tämän jälkeen siirsimme lipaston telkkarin paikalle ja telkkarin lipaston paikalle. Sohvapöytä sijoittui sohvan ja tv-tason väliin.
Telkkariseinän oikeaan nurkkaan hain makuuhuoneesta riisipaperisen lattiavalaisimen, sekä työhuoneestani vihreän pyöreän maton sen alle.
Lipaston päälle laitoin pyöreän pallolampun, kynttilöitä, sekä ottamani valokuvan. Teak-säilytyskalusteen (joka todellisuudessa on puutarhakaluste) laitoin lipaston viereen.
Iltapäivällä haimme Ikeasta pitkään haaveilemani mustan Rexbo-hyllyn, joka löysi paikkansa takan ja telkkarin välistä. Ilme muuttui hetkessä graafisemmaksi ja sai kivasti kontrastia hyllystä, sekä liitutaulutuolista, jonka sijoitin ikkunan alle kisuille.
Nyt tänään kun aamulla aamukahville alakertaan tulin, niin en millään halunnut lähteä täältä pois. Jotenkin vain teki mieli köllötellä pehmoisella sohvalla pehmoisen viltin kanssa nauttien sunnuntaista ja pääsiäisestä.
Kuvat: ©Nia






Voi miten suloinen tuo viimeinen kuva. Ensimmäisessä kuvassa kiinnitin heti huomiota televisiossa menossa olevaan ampparielokuvaan. Oliko hyvä?
Ai niin.. Sisustustahan tässä kai piti kommetoida. =D
Molemmat hyviä. Vaihtelu virkistää aina.
Kirjoittanut: Anu | 12/04/2009 klo 17:06
Anu: Asiasta ja asian vierestä, niinhän se menee ja tulee ehkä hieman mennäkin ;)
Vaihtelu tosiaan virkistää ja nyt tila tuntuu jokseenkin kutsuvammalta. Pöytä on hieman suurehko, mutta kummasti se siinä mahtuu olemaan. Onneksi sohvaa voi työntää hieman taaksepäin vielä jos tarve vaatii.
Kiva jos pidit muutoksesta. Meistäkin se tuntuu kotoisalta.
Bee Movie- oli ihan mainio.. joskus aiemmin se katsottiin, eilen tuli töllöstä.
Kirjoittanut: Nia | 12/04/2009 klo 17:13
Kevät tuo tullessaan yleensä muutoksen tarvetta ja te sen teitte, hienosti sopivat noin ja kisujenkin mielestä ;-)
Meilläkin muhii muutoksia, poika jopa luvannut auttaa.
Kirjoittanut: tia | 12/04/2009 klo 18:49
Tia: Niinhän se tekee ja tosiaan Lunan hyväksyntä on saatu :D
Millaisia muutoksia teillä on luvassa? Kerrohan lisää ^__^!
Kirjoittanut: Nia | 12/04/2009 klo 18:54
Tosi kauniin ja viihtyisän näköistä!
juliet xxx
Kirjoittanut: juliet | 13/04/2009 klo 18:15
Juliet: Kiva jos pidit lopputuloksesta:)
Kirjoittanut: Nia | 13/04/2009 klo 18:25
Pitkään mietin rohkenenko sanoa mielipiteeni. Päätin rohjeta. Mielestäni verho/verhot tekisivät terää! Minun mielestäni siis..
Kirjoittanut: Anu | 13/04/2009 klo 19:47
Anu: Tiedätkö, olen miettinyt sitä itsekin. Kaapissa olisi vielä juurikin tilaan sopivat mustavalkoiset viidakkoverhot.. Voipi olla, että ne vielä ikkunaan isken... nopeastihan ne pois ottaa jos eivät miellytä.
Kirjoittanut: Nia | 13/04/2009 klo 19:49
Ihanan valkoista!
Miä huolisin ihan koska vaan täysin valkoisen huushollin...
Kyllä sulla on kaunis koti :)
Kirjoittanut: Pauliina | 13/04/2009 klo 23:44
Pauliina: Kiitos kaunis <3 Onhan tämä aika vaalea sanoisin :)
Kirjoittanut: Nia | 14/04/2009 klo 02:44