Olen saanut teiltä kommentteja siitä, että sisustustarroista olisi kiva lukea, joten päätin ottaa neuvosta vaarin ja esitellä teille hieman sisustustarroja ja niiden käyttöä.
Sisustustarroistahan on jo viime vuoden aikana kirjoitettu paljon, mutta edelleen niiden kysyntä on kasvanut nyt, kun vaihtelua ja vaihtoehtoja sisustamiseen haetaan aina vain entistä enemmän.
Sisustustarroja yleisesti ottaen voi käyttää mm. seiniin, kattoihin, peileihin, sekä myös kalusteisiin. Tarroja myy esimerkiksi HomeAtHome, Ikea, Net Anttila ja monet muut sisustusalan ja sisustustavaroita myyvät liikkeet.
Tarrojen kiinnittäminen materiaalin pintaan on helppoa, mutta harmillista siinä on ehkä se, että harvoin samaa tarraa voi kuitenkaan käyttää monia kertoja vaan ne ovat lähinnä kertakäyttöisiä. Kannattaakin siis miettiä tarkkaan kun tarran ostaa ja sen aikoo kiinnittää, että paikka ja tarran suunta on oikea:)
Tässä alla hieman HomeAtHome:n tarratarjontaa. Heidän sivuillaan on myös hyvät kiinnitysohjeet joita kannattaa myös tutkiskella, koska niistä käy hyvin ilmi miten vaivatonta tarran laittaminen on. Kiinitysohjeet löytyvät jokaisen tarramallin tuotesivulta.
Tarrojen hinnat HomeAtHome:ssa 15-36€/kpl.
Kuvat: HomeAtHome
Tässä muutama esimerkki Net Anttilan tarjonnasta. Hinnat NetAnttilassa 10,90-49,90€.
Kuvat: NetAnttila
Ja lopuksi vielä Ikean tarjontaa. Ikeassa tarrojen hinnat 9,95-14,95€.
Kuvat: Ikea
Mitä tarroista piditte? Oliko noista jokin suosikkinne vai löysittekö kenties ko. yritysten sivuilta vieläkin kiinnostavimpia kuvia? Onko teillä kokemusta sisustustarrojen käytöstä?



Aivan ihana tuo HomeAtHome verkkokauppa, kiitos linkistä ja vinkistä! ;) Voisin kuvitella tilaavani kullanvärisen kruunun ja jonkun tekstitarran keittiöön.
Kirjoittanut: Summer | 04/01/2009 klo 17:12
Moikka Summer!
Se on tosiaan aika ihana verkkokauppa ja sieltä voi tehdä vaikka mitä löytöjä aina tyynyliinoista aterimiin asti. Kannattaa ehdottomasti tutustua siihen tarkemmin ;) Kullanvärinen kruunu ja teksti kuulostavat hyvältä idealta yhdessä!
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 17:20
Sinun innoittamana jo eilen tilasin cutathomesta sen kokonaan mustan always kiss me goodnight tarran. Ennen olen löytänyt tieni vain art4u ja zocca sivuille, siellä hieman kalliimmat hinnat.. :)
Kirjoittanut: baula | 04/01/2009 klo 17:27
Joo, kirotusvirekin pääsi joukkoon homeathomesta kyllä tarkoitin.. :D
Kirjoittanut: baula | 04/01/2009 klo 17:28
Moikka Baula! Kiva, että innostuit sisustustarrojen käytöstä:) Voisitko olla kiltti ja kommentoida tämän postauksen alle sen jälkeen kun olet tarran saanut ja sen kiinnittänyt, että mitä tarroista pidit ja miten koit niiden käytön?
Se olisi hurjan mukavaa, koska tällöin tulevaisuudessa jos joku sattuisi tämän postauksen lukemaan saisi hän suoraa faktaa jo käyttökokemuksista:)
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 17:35
Kiva juttu kivoista tarroista. Kuvien tarroista voisin ottaa kotiini ehkä nuo Anttilan mustat kukat. Tarrasuosikkini on kuitenkin vuosia sitten itse tekemäni. =)
Kirjoittanut: Anu | 04/01/2009 klo 17:51
Hei Anu!
Sattuisiko sinulla olemaan kuvaa tarrastasi;)? Haluaisitko lisätä sen blogiisi ja linkittää sen tähän postaukseen niin muutkin sen voisivat löytää ^__^ Kaikki itsetehty kuulostaa kivalta ja niin myös tarrasi!
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 17:54
Suosisin kyllä mustaa ja selkeää, mutta silti nuo alimmat unikot vei sydämen!!
Kirjoittanut: Mags | 04/01/2009 klo 18:26
Hei Mags! I see what you mean;) Niistä tulee kesä mieleen eikös vain?!
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 18:30
Ei onnistu Niaseni. Tarrat olivat minulla seinässä 7 vuotta sitten. Omituisen maineessa olin jo silloin, kun mokomia väkersin. =D
Kirjoittanut: Anu | 04/01/2009 klo 18:41
Casadecolla on kirjoja, joista löytyy hurja määrä tarroja. Kirjoja löytyy rautakaupoista ja sisustusliikkeistä.
Uuusinta on kohollaan oleva ja itse maalattava tarra, jonka pinta on samettimainen.
Kirjoittanut: Taina | 04/01/2009 klo 19:11
Hei Taina ja kiitos vinkistä! Taidankin heti ruveta etsimään ko. kirjoja, sekä lisää tietoa tuosta itse maalattavasta tarrasta.
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 19:49
Heippa! Tilasin ennen joulua lemmikiksi simpanssi-tarran Dali Decals-kaupasta Floridasta, 36 euroa oli hinta postikuluineen. Hauska yksityiskohta oli kaupanpitäjien käsinkirjoitetut terveiset tarran mukana. Suosittelen!
http://dalidecals.com/product.php?productid=135&cat=9&page=1
Kirjoittanut: Elina | 04/01/2009 klo 23:08
Toki voin kommentoida.. Siihen menee muutama viikko, koska huomenna mennään maalaamaan seinä ja suositeltiin, että pitäisi antaa muutaman viikon kuivua.. Muuttamaankin päästään vasta tän kuun lopussa.. :) Mutta teen luultavasti postauksen uudesta kodista blogiini, niin linkitän sen sitten tänne..
Kirjoittanut: baula | 04/01/2009 klo 23:23
Elina: Kiitos vinkistä! Tosi kivalta ja hauskalta näytti tuo simpanssitarra:) Ihan hymy tuli huulille kun sitä katseli!
Tuossa Home At Homen paketissa itseasiassa oli myös mukana käsin kirjoitettu kortti, jossa oli kaupanpitäjän terveiset, sekä se oli todella kauniisti paketoitu valkoiseen paperiin. Annoinkin siitä itseasiassa palautetta kaupan pitäjälle, koska on harvinaista saada jotain niin kauniisti ja persoonallisesti pakattua tuotetta nykypäivänä.
Baula: Kiva juttu-jos vaan viitsit:) Totta on, että kannattaa antaa seinän hyvin kuivua, jotta tarra pysyy varmast seinässä kunnolla kiinni.
Tee ihmeessä postaus ja mielenkiinnolla jäänkin odottamaan kuvia uudesta kauniista kodistasi<3 Kiitos paljon jo etukäteen! Voin sitten linkittää täältä sinun postaukseesi niin se on vähän niinkuin Fair play;)
Kirjoittanut: Nia | 04/01/2009 klo 23:59
Anu: Voi, meinasin unohtaa sinulle vastata kokonaan!
Vai, että luulevat ne sinua omituiseksi. Luulempa, että olet vain hieman enemmän luova ja taiteellinen ihana persoona! Ainakin sellainen kuva minulle on sinusta jäänyt<3
Kirjoittanut: Nia | 05/01/2009 klo 00:07
Toki.. :)
Minustakin muuten tuntui aluksi, että pitävät ihan omituisena kun haluan ties mitä kuvioita ja tekstejä seinälle, mutta onneksi teitä hurahtaneita on muitakin.. :)
Kirjoittanut: baula | 05/01/2009 klo 11:04
Baula: Heh, pienesti sisustukseen hurahtaneena on hyvä olla ;D, etkä taatusti ole ainut!
Kirjoittanut: Nia | 05/01/2009 klo 11:08
Tein bongauksen: Myös SESANO-niminen verkkokauppa myy nättejä sisustustarroja jos joku etsiskelee.
http://sesano.shop.wosbee.com/PublishedService?pageID=3&action=view&groupID=303&OpenGroups=303
Kirjoittanut: Nia | 05/01/2009 klo 13:01
Mainio postaus, todella mielenkiintoinen. Noita tarroja voisin kyllä harkita kotiini. Osaatko sanoa, miten tarrojen poistaminen onnistuu - jääkö tarrasta jotain jälkiä seinään?
Kirjoittanut: Mirka | 05/01/2009 klo 13:04
Mirka: Kiva kuulla, että aihe ja postaus oli mielenkiintoinen! Tarrojen poistamisesta en osaa sano, kun kotiimme olen vasta jokin aikaa sellaisen laittanut, mutta en ole vielä päässyt kokeilemaan sitä irroituspuolta;) Uskoisin kuitenkin, että ne lähtevät varmaan ihan nätisti pois, koska ovathan nuo suunniteltu lähinnä kaluste/seinäpinnoille.
Ken tietää kertokoon! Mielelläni kuulisin myös kokemuksia tuosta irroituspuolesta:)
Kirjoittanut: Nia | 05/01/2009 klo 13:27
Meni vähän aikaa, mutta sieltä se tarra nyt löytyy muun kämpän esittelyn seasta.
Tarra oli melko vaivaton kiinnittää, tosin mukana ei tullut lupauksesta huolimatta mitään puulastaa. Käytettiin sitten puukapustaa. Kovasti sai hinkata, että tarttui seinään, mutta ei se vaikeaa ollut.
Kirjoittanut: baula | 06/04/2009 klo 09:19
Tästä löytyy paljon seinätarroja:
http://www.walldecor.fi
Kirjoittanut: Pia | 07/04/2010 klo 17:52
Kiitos Nialle,
ostin www.sesano.fi sisustajan verkkokaupasta olohuoneeseemme mahtavan powe pole tarran sekä lasten huoneeseen aivan suloisen punaisen tarran! siellä näyttää olevan myös nboita canvas tauluja tullut uutuutena..mietin tuota lasten taulua...todella kauniita, käykääpä katsomassa!
http://sesano.shop.wosbee.com/PublishedService?pageID=3&action=view&groupID=335&OpenGroups=335
Kirjoittanut: Minna Steward | 22/04/2010 klo 23:35
Hei Minna ja kiitos linkkivinkistä! Hyvältähän ne näyttää :)
Kirjoittanut: Nia | 06/05/2010 klo 10:29